Kommentoinnista ja kommenteista

Edellisestä merkinnästä on ehtinyt vierähtää jo jonkin aikaa, mutta blogia ei kuitenkaan ole unohdettu. Tällä kertaa pohdimme palautteen antamista ja sen saamista.

Kukaan meistä ei kiistä kommenttien tärkeyttä ficcaajalle. Tieto siitä, että joku on lukenut oman tekstin ilahduttaa kummasti ja positiivinen palaute voi nostaa mielialan pilviin pidemmäksikin aikaa. Kommentit ovat tavallaan kirjoittajan palkkio ficin naputtelemisesta, mutta niistä myös haetaan lisäinspiraatiota kirjoittamiseen. Mahdollinen kritiikki saattaa sattua, mutta jos negatiivisenkin palautteen lukee ajatuksella ja pureskelee huolellisesti kommentoijan pointit, voi niitä hyödyntämällä kehittyä kirjoittajana.

Vaikka Crow tiedostaa kommenttien tärkeyden kirjoittajalle, myöntää hän silti olevansa välillä laiska kirjoittamaan palautetta, ja joskus kynnys avata viesti-ikkuna voi olla suuri. Kommentoidessaan hän haluaa tehdä asian kunnolla, eikä hutaista pikaista "oli kiva, kirjota lisää, kiittimoi" -tyyppistä palautetta. Sellaisesta kirjoittaja ei saa juuri mitään irti. Tietysti kommentista käy ilmi, että joku lukee ja pitää tarinasta, mutta Crow haluaisi kuitenkin antaa vähän asiallisempaa palautetta.

Edellä mainitun kaltaisia kommentteja tulee toisinaan vastaan. Asiasisällöstä on turha edes haaveilla, mutta koska sävy on positiivinen, ei kukaan puutu asiaan. Jos taas joku kirjoittaisi kommentin "oli huono, älä jatka, heihei", se tulkittaisiin joko trollaukseksi tai flameksi. Usein tuntuu, että perustelemattomia kehuja saa ladella niin paljon kuin haluaa, mutta kritiikki pitää aina perustella pitkän kaavan mukaan. Crow kaipaisi selkeitä kriteerejä hyväksyttäviin kommentteihin, riippumatta niiden suhtautumisesta ficciin.

Myös minä voin allekirjoittaa Crow’n kritiikin, mutta toisaalta kriteerit kommentteihin luultavasti vähentäisivät palautetta entisestään. Myönnän itse jättäneeni joskus loistaviakin ficcejä kommentoimatta juuri sen takia, etten ole keksinyt kunnollisia perusteluja kehuilleni. Mielelläni kommentoisin kaikkia lukemiani ficcejä, ja siksi olen toisinaan sortunut pelkkiin perustelemattomiin kehuihin. Totuus kuitenkin on, että positiivisen palautteen antaminen on itse asiassa vaikeampaa kuin negatiivisen.

Rakentavaa palautetta

Kaikkia tarinoita ei välttämättä lueta, ja vielä pienempi osa saa kommentteja. Parhaimmillaan kommenttia on pohdittu pitkäänkin, ja siihen sisältyy spekulaatiota niin menneestä kuin tulevasta.

Crow kommentoi ficciä hyvin harvoin heti ensimmäisen lukukerran jälkeen. Yleensä hän lukee ficin, nukkuu yön yli, lukee sen uudestaan ja kirjoittaa sen jälkeen kommentin. Tällä tavoin tarinasta huomaa enemmän asioita ja ensimmäisellä lukukerralla heränneitä ajatuksia ehtii myös hieman prosessoida.

Yleensä Crow jättää kommentoimatta ficit, joista ei pidä, sillä hän ei jaksaisi kirjoittaa negatiivista palautetta, eikä varsinkaan selvitellä niiden jälkipyykkiä. Vaikka hän pyrkii aina olemaan asiallinen, ei hän oikein jaksaisi sokerikuorruttaa kritiikkiään ja vaikka hän miten perustelisikin mielipiteensä, on olemassa hyvin suuri riski, että joku vetää palkokasvin sieraimeensa ja saadaan aikaan kunnon draamaa. Ensisijaisesti hän siis kommentoi ficcejä, joista pitää.

Crow’n kommentointi lähtee yleensä siitä, että tarina on herättänyt hänessä ajatuksen tai ajatuksia. Hän aloittaa näistä, selittelee niistä aikansa, ja selailee sen jälkeen ficciä läpi etsien lisää kohtia, joihin tarttua. Kun hän saa kirjoitettua ylös suunnilleen kaiken, mitä hänellä on sanottavana, järjestää hän kappaleet vielä kronologisesti, jotta kirjoittajan olisi mahdollista seurata ajatusten juoksua. Vaikeinta kommentoinnissa ovat Crow’n mielestä aloitus ja lopetus. Kavereille kommentoidessa hän saattaa vähän luistaa näissä ja selitellä vain itse asian, mutta tuntemattomille palautetta antaessaan hän pyrkii siihen, että viestit ovat loogisia, selkeitä ja ennen kaikkea kokonaisuuksia.

Kuten edellä olevasta voi päätellä, ei Crow niinkään keskity etsimään ficeistä vahvuuksia ja heikkouksia, vaan spekuloi, pohdiskelee, kertoo mitä ajatuksia hänessä on herännyt, ja pohtii niiden alkuperää sekä syitä. Kaikki eivät välttämättä pidä tästä tavasta kommentoida, mutta Crow pitää itseään huonona perustelemaan, eikä jaksa ruotia ficciä niinkään hyvien ja huonojen asioiden kannalta, vaan kertoilee melko vapaamuotoisesti tarinan herättämiä ajatuksia.

Minäkään en aina kommentoi ficciä heti, tosin omalla kohdallani se ei välttämättä ole kaikkein toimivin tapa. Joskus palautteen antaminen unohtuu kokonaan, enkä sitten myöhemmin enää saa asiaa aikaiseksi. Minulla on kyllä suunnitelmissa pieni kommenttimaraton, jonka aikana aion kommentoida kaikkia rästiin jääneitä tarinoita. Toinen lukukerta helpottaa tietysti huomattavasti ajatusten jäsentelyä, mutta valitettavasti minulla ei aina ole siihen aikaa. Tosin totta kai hyviä ficcejä lukee mielellään uudelleen. Itselleni olisi helpointa kirjoittaa jo lukiessa ylös ajatuksia ja muita huomioita.

Kritiikki on huomattavasti helpompi perustella, tosin sen kohdalla oma luonteeni tulee vastaan. En ainakaan väkisin etsi tarinoista virheitä, vaan keskityn mieluummin ficin hyviin puoliin. Kiinnitän useimmiten huomioni hahmoihin ja maailmaan, en niinkään kirjoitusasuun tai rakenteeseen. Sellaiseen minulla ei olisi edes valmiuksia. En mielelläni kommentoi ficcejä, joista en pidä, mutta kuten aiemmin mainitsin, ei kommentoimatta jättäminen tarkoita omalla kohdallani välttämättä sitä, että ficci olisi mielestäni huono, vaan joskus jopa päinvastoin.

Afenilla on ollut vakaa pyrkimys kommentoida kaikkea lukemaansa, mutta toisaalta hän on lipsunut siitä hyvin paljon. Nykyisin hän kommentoi lähinnä silloin, kun hänellä on oikeasti sanottavaa, mieluiten positiivista sellaista. Jos hänellä ei ole ficistä mitään hyvää sanottavaa, jättää hän mieluummin kokonaan kommentoimatta. Se, että hänen fiiliksensä tarinasta ovat negatiiviset, ei nimittäin tarkoita, että ficci olisi läpeensä huono. Luultavasti hän ei vain ole tarinan kohderyhmää, ja se ei siksi uppoa häneen. Jos negaatiot johtuvat huonosta kieliopista tai muusta vastaavasta, ei hän jaksa ryhtyä oikomaan ja opastamaan urakalla, sillä hän tekee sitä tarpeeksi jo betan ominaisuudessa.

Kommentoidessa Afeni yleensä kertoo, mistä erityisesti piti tarinassa, mutta saattaa nostaa esille myös kohtia, jotka eivät toimineet niin hyvin. Tällöin hän myös pyrkii ehdottamaan jotain korjauksia. Lisäksi hän saattaa kertoa, mitä ajatuksia tarina on hänessä herättänyt ja pidempien juttujen kohdalla hän esittää toisinaan spekulaatioita tulevasta.

Kommentoinnin ja kommenttien kirjoittamisen hän lukee myös toisille kirjoitettuja kommentteja. Jos hän on betannut tarinan, käy hän taatusti lukemassa myös sen saaman palautteen, mutta saattaa seurata kommentteja silloinkin, kun ei ole itse edes lukenut ficciä. Muiden saamaa palautetta on yksinkertaisesti kiva lukea, tosin toisinaan häntä myös ärsyttää toisten puolesta. Joskus törmää hyvin epäreiluun kommentointiin, jossa on pyritty vain loukkaamaan kirjoittajaa ja keksimään kritiikkiä kritiikin vuoksi. Sellaista Afeni ei edes yritä ymmärtää.

Myös minä harrastan toisille kirjoitettujen kommenttien lukemista, vaikka en olisi lukenut koko ficciä tai sen aihepiiri ei muuten vain kiinnosta. Joskus on käynyt niinkin, että kommentit ovat innostaneet lukemaan itse tarinan.

Kommenttien saaminen

Kuten on tullut ilmi, kirjoitamme kaikki myös itse ficcejä, eikä kirjoittajan näkökulmaa siksi voi unohtaa. Jos Crow saa joskus kommentteja muilta kuin tutuiltaan, on hän ensisijaisesti hämmentynyt. Tietysti hän pitää kaikkia kommentteja yhtä tervetulleina ja arvokkaita, mutta jotkut vain yllättävät enemmän. Hän lukee kaikki saamansa kommentit samalla hartaudella useampaan kertaan ja pyrkii vastaamaan kaikille jotain. Hän kiittää kaikkia, vastaa mahdollisiin kysymyksiin sekä selittelee omia ajatuksiaan ficistä ja sen ideoinnista. Hän pyrkii osoittamaan, että kommentit ovat hänelle tärkeitä ja että hän arvostaa niitä.

Minäkin olen iloisesti yllättynyt jokaisesta saamastani kommentista. Pyrin myös vastaamaan saamaani palautteeseen, mutta kuten ficcien kommentointi, saattaa sekin jäädä, jos en hoida asiaa heti. Kovin paljon myöhemmin en sitten enää viitsi sanoa mitään, sillä jotenkin tuntuu hassulta nostaa omia, vanhoja tarinoita esiin.
En lannistu, vaikka palautetta ei tulisi, sillä kirjoitan joka tapauksessa lähinnä omaksi ilokseni. Jos kalastelisin kommentteja, kirjoittaisin aivan muista aiheista. Tosin kai se on myönnettävä, että toisinaan tuntuu turhalta viimeistellä julkaisukuntoon tarina, jonka tiedän kiinnostavan vain itseäni.

Afeni on meistä kokenein kirjoittaja, ja siten myös tottunein palautteensaaja. Hän pitää eniten pohdiskelevista ja spekuloivista kommenteista, eikä arvosta jokaisen typon listaamista. Sen sijaan toistuvasta virheestä huomauttaminen on vain erittäin positiivinen asia, sillä jos Afeni kirjoittaa jatkuvasti jotain väärin, on hän vain iloinen, jos joku siitä mainitsee. Sitä kautta hänen on mahdollista oppia kirjoittamaan kyseinen asia oikein.

Omalla tavallaan Afeni hyväksyy myös "Hyvä, jatkoa?" -tyyliset kommentit, sillä ainakin ne kertovat sen, että joku lukee tarinaa ja tekee niin myös jatkossa. Sen enempää niistä ei kuitenkaan saa irti, mutta ne ovat kuitenkin tyhjää parempi.

Kun Afeni kirjoitti enimmäkseen Narutosta, ehti hän jo tottua runsaaseen palautteeseen, mutta siirryttyään muiden fandomien pariin on hän saanut huomata, ettei kommentteja noin vain rapise. Toisaalta laatu korvaa määrän, ja Afeni kokee saamansa palautteen todella antoisaksi.

Afeni pitää myös kommentteihin vastaamisesta ja kommenttien kommentoimisesta. Jos lukija on esittänyt kysymyksiä, vastaa hän niihin, ellei vastaaminen spoilaa oleellisesti jotain tulevasta. Afeni saattaa myös vastata kommentoijan pohdintoihin omilla pohdinnoillaan. Hän pitää aivan erityisesti tällaisesta keskustelusta lukijoiden kanssa on aivan erityisesti mieleeni, ja saa siitä todella paljon irti.

Kommentit ilahduttavat, piristävät päivää ja antavat toisinaan ajattelemisen aihetta. Kirjoittajalle on mukava tietää, että joku lukee hänen raapustuksiaan ja vaivautuu uhraamaan niille muutaman ajatuksen.

/Emmi

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty... vai miten se meni?

Edellisellä kerralla puhuimme ficcien aloittamisesta, tällä kertaa kurkistamme sen sijaan askeleen taaksepäin eli siihen, mitä pitäisi tehdä, ennen kuin aloittaa tarinan naputtelun. Jokaisella ficcarilla on varmasti oma suhtautumisensa suunnitteluun. Osa ei harrasta sitä ollenkaan, osa tekee pilkuntarkkoja suunnitelmia tarinoistaan.

Yleisesti ottaen me kaikki kolme olemme melko samalla linjalla suunnittelun suhteen. Jotain on ainakin syytä miettiä, esimerkiksi tarinan lopusta on hyödyllistä olla jonkinlainen käsitys, ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan. Voi myös olla hyvä pohdiskella tarinan etenemistä, vaikkapa erilaisia välietappeja. Asiat kannattaa lisäksi kirjata ylös, sillä ihmismieli on kovin unohtelevainen. Toisaalta tästä on hyötyä myös siinä mielessä, ettei kirjoita itseään vahingossa umpikujaan ja joudu sen takia poistamaan puolia jo kirjoittamastaan tekstistä.

Meillä kaikilla kolmella on kuitenkin oma tapamme suunnitella ficcejämme, vaikka olemme yleisistä linjoista samaa mieltä. Minä en yleensä tee kunnollista suunnitelmaa heti aloittaessani ficin. Minulla on vain jonkinlainen ajatus siitä, mistä haluan kirjoittaa ja raapustelen sen pohjalta muutaman ensimmäisen luvun. Vasta sen jälkeen alan tehdä niin sanottua lukusuunnitelmaa, johon kirjaan muutamalla lauseella, mitä missäkin luvussa pitäisi suurin piirtein tapahtua. Tämä suunnitelma yleensä elää suuntaan jos toiseenkin, mutta toimii joka tapauksessa jonkinlaisena runkona.

Pääsääntöisesti minulla on käsitys, miten tarinani loppuvat. Saatan jopa kirjoittaa viimeiset lauseet kuukausia, ennen kuin pääsen varsinaisesti loppuun asti. Näin kävi esimerkiksi Dum spiro, spero I:n (Final Fantasy XIII) kanssa. Viimeiset lauseet kirjoitin elo-syyskuussa, mutta tarina sai päätöksensä vasta helmikuun puolella. Tosin tässä kohtaa täytyy myös myöntää, etten aina noudata omaa neuvoani siitä, että lopetuksesta pitäisi olla jokin haisu. Kirjoittelen erästä pitkää saagaa ja totesin tässä, etten tiedä, miten päätän viimeisen osan. Luotan kuitenkin siihen, että vuosien kirjoitustyön jälkeen lopetuskin löytyy.

Crow puolestaan sanoo, ettei ole äidinkielenopettajien ohjeista huolimatta oppinut koskaan tekemään kunnollisia suunnitelmia, etenkään koulua varten kirjoittamiinsa teksteihin. Ficceihin hän tekee ympäripyöreitä suunnitelmia, mutta noudattaa niitä vaihtelevasti. Nämä suunnitelmat koostuvat yleensä muutamasta ranskalaisesta viivasta. Crow listaa ylös parituksen, alkutilanteen, haluamansa loppukohtauksen ja muutaman sanan siitä, mitä hahmojen välillä tapahtuu.

Crow kertoo myös, että on kerran kokeillut tarkemman suunnitelman tekemistä, mikä helpotti kirjoittamista, kun saattoi vain luntata suunnitelmasta, mikä on seuraava puheenaihe. Hän tiedostaa, että yksityiskohtaisempi suunnitelma helpottaa kirjoittamista huomattavasti, mutta yleensä hän ei vielä aloitusvaiheessa tiedä, mitä kaikkea haluaa ficciin tunkea mukaan. Tästä syystä tarinat muodostuvat omia aikojaan kirjoittamisen edetessä.

Emmilläkin on oma tapansa suunnittelun suhteen. Aiemmin hän päätti vain, mistä pelistä ja hahmoista kirjoittaa eikä miettinyt asiaa sen enempää. Tuolloin hän kirjoitti vain omaksi ilokseen vailla julkaisuaikeita, joten esimerkiksi faktojen tarkisteluun ei tarvinnut kiinnittää erityistä huomiota.

Nykyisin Emmi yleensä hahmottelee paperille jonkinlaisen suuntaa-antavan juonikaavion, mutta saattaa edelleen alkaa vain suoraan kirjoittaa. Jos hän toimii näin, hänellä on mielessään jo selkeä kuva, miten tarina etenee. Hänellä on myös keskeneräisten ja julkaisemattomien tekstien varasto, jota hän käyttää apuna suunnittelussa. Toisinaan hän kierrättääkin ikivanhoja ideoitaan tai nappaa uuteen tarinaan sopivan kohdan jostain jo hylätystä ficistä. Esimerkkinä hän mainitsee hiljattain päätökseen saamansa Beatrix-ficcisarjan (Final Fantasy IX), jonka ficit perustuivat osittain hänen erääseen vuosia sitten rustaamaan kyseisen hahmon menneisyyttä käsittelevään tarinaan.

Emmi saattaa myös toisinaan kirjoittaa ficistä raakaversion käsin ja muokata sitä naputellessaan ficciä koneelle. Hän myös kokee toisinaan ficcien kirjoittamisen melkoiseksi palapelin kasaamiseksi, sillä hänellä voi olla valmiina useita lyhyitä kohtauksia, jotka pitäisi saada sidottua yhteen. Emmi myös kärsii ajoittain päättämättömyydestä, mikä voi johtaa siihen, että hän kokeilee erilaisia vaihtoehtoja, ennen kuin päätyy tiettyyn ratkaisuun. Joskus hänelle on käynyt jopa niin, että hän on kirjoittanut samasta aiheesta kaksi ficciä lähes valmiiksi ja päätynyt julkaisemaan niistä vain toisen.

Emmillä ei ole tapana poistella pitkiä pätkiä kirjoittamistaan teksteistä. Sen sijaan hän tekee suuremmat muutokset kokonaan uuteen tekstitiedostoon, jolloin vanhemmat versiot ovat yhä tallessa koneen uumenissa, mikäli hän haluaa palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja hylätä uuden juonen.

Jälleen voitaneen todeta, että suunnittelutapoja on yhtä monta kuin ficcareitakin. Oma tyylini eroaa muista varmasti jo sen takia, että keskityn enimmäkseen romaanimittaisten tarinoiden kirjoittamiseen, kun taas Emmi ja Crow pysyttelevät pääsääntöisesti novellipituudessa. Sanoisinkin, että lyhyen ficin pystyy vielä hallitsemaan, vaikkei kirjaisi paperille suunnitelmaa (mutta suunnitelman teosta on silti apua), sen sijaan pitkän kohdalla voi tarina levitä käsiin, jos mitään suunnitelmaa ei ole tehty.

Suunnittelussakin kannattaa kokeilla erilaisia tyylejä, jotta löytää omansa. Tässä on nyt esitelty kolme tapaa, jotka allekirjoittaneet ovat omalla kohdallaan kokeneet toimiviksi.

Alku työn kaunistaa

Mikäpä olisikaan ficin aloittamista parempi aihe ensimmäiseen kunnolliseen merkintään?

Pienen palaveerauksen jälkeen kävi ilmi, että olemme kaikki kolme melko yksimielisiä aloituksiin liittyvissä asioissa. Ensinnäkin, ensimmäisten kappaleiden merkitystä ficin kannalta ei kannata aliarvioida. Niihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä moni saattaa hyvinkin jättää loput tarinasta lukematta, mikäli alku vilisee virheitä. Tietysti tämä aiheuttaa paineita itse ficin aloittamiselle, kun tarina vielä hakee muotoaan ja tyylistä ei välttämättä ole hajuakaan. Ongelmallisissa tilanteissa aloituksen voi tietysti kirjoittaa myöhemmässäkin vaiheessa, eipä kukaan ole koskaan kieltänyt tekemästä asioita muutenkin, kuin kronologisessa järjestyksessä.

Totesimme myös, että aloitamme kaikki melko usein ympäristön yleisluontoisella kuvauksella ja hyppäämme siitä sen jälkeen päähahmon pään sisään. Näin lukijalle käy heti aluksi selväksi, minne tarina sijoittuu. Miljöön kuvailussa on myös se hyvä puoli, että kaikkea ei tarvitse keksiä itse, vaan kaanonia voi ihan surutta hyödyntää. Minulle se ainakin tekee asioista helpompia. Vaikka yleislinjaus olikin kaikilla sama, on aloituksiemme syntyprosessissa myös eroja.

Minulle alku on yleensä helpoin kohta koko ficissä. Ensimmäistä lausetta haen yleensä jonkin aikaa ja kirjoittelen muutaman version, mutta mitään suuria ongelmia ei aiheudu. Minulle kun on yleensä jo suunnitteluvaiheessa selvää, mistä tilanteesta haluan tarinan alkavan. Olen kyllä todennäköisesti kokeillut aloittaa tarinoita lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jokin aika sitten totesin, että enää puuttuu "Oli synkkä ja myrskyinen yö", mutta sitemmin ehdin jo aloittaa ficin niilläkin sanoilla.

Afeni puolestaan totesi aloittavansa toisinaan myös repliikillä, jonka tarkoitus on kiinnittää lukijan huomio, ja jatkavansa siitä sitten päähenkilön tekemisiin tai ympäristön kuvailuun.

Emmi kertoi niinikään aloittavansa repliikillä, päähenkilön tekemisillä tai jo mainitulla miljöön kuvauksella. Helpottavana tekijänä hänellä on vanhojen, julkaisemattomien ficcien varasto, josta voi tarvittaessa poimia myös aloituksia tarinoihin. Tyhjää sivua kuulemma joutuu tuijottelemaan jonkin aikaa, mutta aloittamistakin vaikeampaa on kirjoittaa itse tarina alun ja lopun välillä. Lisäksi otsikon valinta tuottaa vaikeuksia.

Tapoja aloittaa on yhtä monta kuin kirjoittajiakin ja riippuu myös paljolti ficin tyylistä ja luonteesta, millainen aloitus on paras. Luvun aloitus eroaa ficin aloituksesta ja pitkän ficin aloitus lyhyestä. Jossakin vaiheessa se oma tyyli kuitenkin löytyy, oli se sitten tietoisesti kokeilemalla tai epähuomiossa ajan saatossa.

Tällaista tänään, Crow kiittää niitä, jotka pääsivät näin pitkälle ja toivottaa kaikki tervetulleiksi näiden ihan virallisten merkintöjen pariin. Palailemme astialle lähiaikoina, kunhan keksimme, mistä tarinoimme seuraavaksi.

Emmi tässä, hei

Kolmas blogin pitäjä ilmoittautuu ja pahoittelee esittelyn viivästymistä. Minun piti postata tämä jo viikonloppuna, mutta en sitten lopulta ehtinyt.

Olen siis Emmi ja vapaa-aikani kuluu pitkälti kirjojen, videopelien ja fanfictionin parissa. Tällä hetkellä keskityn enimmäkseen Final Fantasy –ficceihin niin lukijana kuin kirjoittajana, mutta lueskelen satunnaisesti tarinoita muistakin fandomeista.

Afenin tavoin rustailin lapsena jonkinlaisia ficcejä jo ennen kuin tiesin koko ilmiön olemassaolosta. Varsinainen ensikosketukseni fanfictioniin tapahtui itse asiassa juuri Final Fantasyjen kautta, sillä kovimman FFVIII-vaiheeni aikana törmäsin myös aiheesta kirjoitettuihin ficceihin. Senkin jälkeen kirjoitin tarinoita pitkään vain pöytälaatikkoon, ja uskaltauduin julkaisemaan tekstejäni vasta löydettyäni Afenin perustaman FF-fanfictioniin keskittyvän foorumin.

En usko, että tulen koskaan kirjoittamaan juuri muita, kuin peleihin perustuvia tarinoita, sillä koen sen mielekkäimmäksi vaihtoehdoksi. Pelit jättävät paljon tilaa omalle tulkinnalle ja hahmojen taustoista jää usein asioita kertomatta. Lisäksi monen kymmenen pelitunnin aikana hahmoihin ehtii muodostua aivan toisenlainen side, kuin vaikka puolitoistatuntista elokuvaa katsoessa. Final Fantasyjen lisäksi pidän melkoisesti muutamasta Suikoden –pelisarjan osasta, mutta harmikseni niistä ei tunnu löytyvän itseäni kiinnostavia ficcejä. (Jos joku tietää hyvän Odessa/Flik –tarinan, jossa Flikia ei ole paritettu Viktorille, saa vihjaista.) Kirjoista en voisi erinäisistä syistä koskaan itse kirjoittaa, mutta mieluusti luen muiden näkemyksiä.

Genren suhteen olen melko kaikkiruokainen ehkä jo siksi, ettei itseäni kiinnostavista hahmoista välttämättä ole kovin paljon luettavaa. Valitsen luettavat ficit ensisijaisesti fandomin ja hahmojen perusteella (toisinaan myös kirjoittajan), mutta parituksista en liiemmin välitä, kunhan ne pysyvät hyvän maun rajoissa. Olen siinä mielessä vähän outo ficcari, ettei minulla nykyään enää oikeastaan ole varsinaisia lempiparituksia. Tosin kaipa minua edelleen miellyttävät jokseenkin epäonniset tai yksipuoliset rakkaustarinat. Jos omissa ficeissäni parituksia esiintyy, ovat ne pääsääntöisesti hettiä, mutta luen toisinaan myös femmeä ja joskus jopa slashia, vaikka kumpaakaan en erikseen etsi. Jos ficissä on hyvä tarina ja kiinnostavat hahmot, on minulle melko yhdentekevää, mitä sukupuolta henkilöt edustavat.

Pyrin kommentoimaan lukemiani tarinoita, mutta välillä se tuppaa unohtumaan, jos en jätä palautetta heti. Ja onhan niitä kommentteja mukava itsekin saada, vaikka edelleen vähän jännitän, mitä muut ajattelevat. Myös minä vastaan yleensä saamiini kommentteihin, tosin toisinaan sekin saattaa unohtua..

Siinäpä lyhyesti jotain minusta. Seuraavassa merkinnässä päästäänkin sitten jo itse asiaan.

Afeni moikkaa

Crow ehtikin jo turinoida blogin tarkoituksesta ja taustasta, joten en nyt mene siihen sen enempää, vaan hyppään suoraan siihen, minkä taatusti osaan: itsestäni puhumiseen.

Kirjoittamisen olen aloittanut suunnilleen parikymmentä vuotta sitten eli jotakuinkin heti, kun opin aakkoset. Ensimmäiset tarinani eivät ole ehkä mitenkään hienoja tai upeita, mutta mielestäni niistä näkee jo, että palo kirjoittamisen suuntaan on ollut kova pienestä lähtien. Fanifiktionin parissa sitten aloitin vuonna 1996, joskaan tuolloin en tuntenut koko termiä enkä tiennyt, että joku muukin tekee vastaavaa. Fanitin kovasti Prätkähiiriä, eivätkä telkkarista näytetyt seikkailut riittäneet minulle, joten tartuin kynään ja aloin luoda itse hiirikolmikolle omia seikkailuita. Lisäksi kirjoittelin tuolloin myös Waikiki-sarjasta.

Ensimmäiset ficcini (jos omiani ei lasketa) luin vasta vuonna 2002 tai 2003, jolloin pääsin jo aktiivisesti pyörimään netin ihmemaassa. Olin haltioitunut tiedosta, että joku muukin harrastaa samaa kuin minä. Tuohon aikaan fanitin Harry Potteria ja lueskelinkin paljon kirjasarjan pohjalta kirjoitettuja tarinoita, mm. Cassandra Claire Draco-trilogia tuli tuolloin ahmittua kitusiin.

Nykyisin luen ja kirjoitan hyvin pitkälti Final Fantasy -fanifiktiota, koska kyseinen pelisarja on minulle ykkönen fanituksen kohteissa. Muita seuraamiani fandomeita ovat Sookie Stackhouse -kirjasarja, Vampyyripäiväkirjat-tv-sarja ja Naruto-anime ja -manga. Vaihtelevasti saatan lukea (ja kirjoittaa) myös muista fandomeista.

Olen perustanut suomalaiseen Final Fantasy fanifiktioon keskittyvän foorumin ja lisäksi toimin ficci-puolen adminina Naruto.fissä. Nämä kaksi nettisivua lohkaisevat melko suuren osan vapaa-ajastani. Loput omistan kirjoittamiselle ja pelaamiselle sekä japanin kielen opiskelulle.

Suosikkigenreyhdistelmäni on seikkailu-romantiikka-toiminta, mutta vaikka noita kaikkia kolmea kyllä löytyy, kirjoittavat harvoin yhdistävät niitä samaan ficciin. Sitäkin tapahtuu, onneksi. Mieluiten luen hetero- ja femslash (femme)-tarinoita, mutta myös minulla on slash-vaihe ollut. Tosin sekin johtui lähinnä siitä, etten löytänyt Itachista (Naruto) juuri muuta luettavaa kuin slashia, kunnes keksin, että omatkin hahmot ovat olemassa. Syystä tai toisesta slash ei ole siis koskaan kiehtonut minua mitenkään erityisen paljon.

Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi tykkään kommentoida silloin, kun minulla on sanottavaa. Avaan kyllä suuni, jos tarina herättää minussa jotain, mutta en erityisemmin perusta siitä, että minulta ruinataan kommenttia. Lisäksi minulla on usein tapana vastata omiin tarinoihini tulleisiin kommenteihin, sillä minusta on mukava keskustella lukijoideni kanssa.

Tässäpä historiani ja taustani fanifiktion parissa lyhyesti. Siirrän pallon Emmin suuntaan.

Crow esittäytyy

Ja kertoo samalla, mistä tässäkin blogissa on kysymys. Kun kolme aktiivista fanficcaajaa lyö viisaat päänsä yhteen, voi lopputulos olla mitä tahansa. Tällä kertaa syntyi idea blogista, jonne voisi selitellä ummet ja lammet fanfictionista ja sen lieveilmiöistä. Sivuamme teksteissä fanfictionia ilmiönä, sen kirjoittamista, lukemista, kommentointia sekä mahdollisesti myös ficcifoorumien elämää. Aika näyttää, mihin suuntaan linjaus lähtee kehittymään. Tervetuloa mukaan!

Mutta kuka ihme sitten haluaa avautua fanifiktiosta? Allekirjoittanut, Crow, on lukenut ficcejä vuodesta kivi ja keppi, tarkemmin vuodesta 2005. Vuosissa siitä tulee tähän mennessä kuusi, mutta sen minkä kahdelle muulle vuosien määrässä häviän, yritän paikata innostuksella ja aktiivisuudella.

Kirjoittanut olen säännöllisen epäsäännöllisesti varmaankin vuodesta 2004, vuoden, parin heitto ylöspäin on mahdollinen. Fanfictionia puolestaan en ole kirjoittanut kovinkaan pitkään, vasta suunnilleen vuoden. Kahteen muuhun bloginpitäjään verrattuna olen myös kirjoittanut melko vähän. Otteeni kirjoittamiseen on kuitenkin palaamassa ja sormet syyhyävät jatkuvasti päästä kertomaan uusia tarinoita.

Luen fanfictionia vaihtelevasti milloin mistäkin fandomista juuri senhetkisten kiinnostusten mukaan. Tällä hetkellä listalla ovat Trinity Blood, Final Fantasy VIII ja Final Fantasy XII. Näistä kolmesta etsin aktiivisesti uutta luettavaa, mutta lisäksi pyörin suomalaisella Final Fantasy fan fiction -fooruilla, josta luen jotakuinkin kaikki FF-ficit, joita vastaan tulee.

Ficcien kirjoittamistakin enemmän pidän muiden tarinoiden kommentoinnista. En kommentoi kovin usein, mutta pyrin saamaan viesteihini asiaa, pohtimaan tekstiä ja kertomaan rehellisesti mielipiteeni.

Luen mieluiten nyyhkytarinoita, genreistä hurt/comfort on suosikkini. Sen aliarvostuksen takia yleisin etsimäni genreyhdistelmä koostuu angstista, draamasta ja romantiikasta. Luen nykyään lähes yksinomaan heteroparituksellisia tarinoita, vaikka minullakin se slash-vaiheeni oli. Tykkään parituksista, joissa suhteen lähtökohdat ovat olemassa, mutta hankalat. Ongelmat matkan varrella ylläpitävät mielenkiintoani tarinan edetessä, mutta vaikeuksista huolimatta kaipaan onnellisia loppuja.

Crow kiittää, kuittaa ja passaa puheenvuoron seuraavalle.